Viulisti Juhana Inkinen valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi keväällä 2012.
Viulunsoiton A-tutkinnon hän suoritti samassa opinahjossa erinomaisin arvosanoin Mari
Tampere-Bezrodnyn johdolla. Inkinen on täydentänyt opintojaan Universität für Musik
und DarstellendevKunst Wien -musiikkiyliopistossa (2006-2007) ja Chicago College Of
Performing Arts -musiikkikorkeakoulussa (2010).
Juhana Inkinen on aktiivinen ja monipuolinen muusikko. Hän konsertoi Suomessa ja
ulkomailla niin kamari- ja orkesterimuusikkona kuin omin soolokonserteinkin. Inkisen
uralla tärkeitä suunnannäyttäjiä ja mentoreita ovat olleet mm. Robert Chen, Guy
Braunstein, Shmuel Ashkenasi, Vladimir Ashkenazy, Esa-Pekka Salonen, ja John Storgårds.
Vuonna 2011 Inkinen kiinnitettiin viulistiksi Euroopan kulttuuripääkaupunkiin
Guimarãesiin. Kulttuuripääkaupunkivuoden aikana hän toimi äänenjohtajana kaupunkiin
perustetussa uudessa orkesterissa Fundação Orquestra Estúdiossa ja esiintyi
kamarimuusikkona eri puolilla Pohjois-Portugalia. Vuoden mittainen projekti oli
merkittävä tapaus Portugalin musiikkielämässä, ja se saavutti innostuneen vastaanoton
niin yleisössä kuin mediassakin.
Suomalaisissa ammattiorkestereissa Inkinen on soittanut lukuisia konsertteja Lapin
kamariorkesterissa, Oulu Sinfoniassa, Tampere Filharmoniassa, Radion
Sinfoniaorkesterissa ja Sinfonia Lahdessa. Nuoriso-orkestereissa Inkinen on ollut mukana
European Union Youth Orchestrassa, European Music Academies Symphony Orchestrassa
ja Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterissa soittaen monissa merkittävissä konserttisaleissa
ympäri Eurooppaa, Wienin Musikvereinista Amsterdamin Concertgebouwhun ja Berliinin
Konzerthausista Lontoon Barbican Halliin.
Inkinen esiintyy säännöllisesti duo Jujussa yhdessä puolisonsa sellisti Juuli Holman
kanssa. Duo on esiintynyt yhdessä jo yli kymmenen vuoden ajan eri puolilla Suomea,
USA:ssa, Ranskassa ja Portugalissa. Jujun ohjelmisto koostuu kaikista keskeisistä
jousiduolle sävelletyistä ja sovitetuista teoksista sekä harvemmin kuulluista helmistä. Duo
pyrkii monipuolisuuteen paitsi kappalevalinnoissaan myös konsertointipaikoissaan:
mainittakoon, että Holmaa ja Inkistä on kuultu yhdessä esimerkiksi lintutornissa keskellä
kainuulaista metsää, Taiga-klubilla rovaniemeläisellä ravintola Kauppayhtiöllä,
rakennustyömaalla eteläpohjalaisessa periferiassa, sinfoniaorkesterin solistina
Johanneksen kirkossa Helsingissä, konserttilavalla Pariisin sydämessä Cité des Artsissa ja
Portugalin tv:ssä.
Tällä hetkellä Inkinen vaikuttaa Lapissa. Hän toimii viulistina Meri-Lapin jousikvartetissa,
äänenjohtajana Kemin kaupunginorkesterissa ja opettaa viulunsoittoa lappilaisille lapsille
ja nuorille.

 

Yhteistyössä   

 

© Kemin kaupunginorkesteri